Olen tässä pohtinut, mitä minusta voisi tulla "isona" ja koska minusta tulee se "iso" vai olenko jo "iso". Kuka edes lopulta määrittelee isona olemisen? Isoksi tuleminen on jokin yhteiskunnassa esiintyvä ilmiö, jonka mukaan kaikki pyrkivät elämään. Entä, jos en ole koskaan osannut sanoa, että minusta tulee isona poliisi, lääkäri tai markkinointipäällikkö? Tekeekö se minusta jollain tavalla yhteiskunnan pohjasakkaa tai voiko minulla olla edes kunnollista elämää?

Olen aina pelännyt kysymystä: "Mikä sinusta tulee isona?" tai "Missä näet itsesi 10 vuoden kuluttua?" Niitä kysytään lapsilta jo esi- ja peruskoulussa sekä myöhemmin nuorilta ja aikuisilta mm. opiskelu- tai työpaikkaa hakiessa. Eikö ihmisten voisi antaa elää tätä hetkeä?

Sen lisäksi, että yhteiskunta asettaa näitä "Mikä sinusta tulee isona" -kysymyksiä ja saa ihmiset suunnittelemaan elämäänsä kohti tätä isona olemista, yhteiskunta odottaa myös hyviä vastauksia. Vastauksia, joissa ihminen kertoo suurista tavoitteistaan elämässään. Osaako kukaan arvostaa silloin vastausta, jossa ihminen kertoo haluavansa tulla onnelliseksi ja paremmaksi ihmiseksi? Maailma olisi todella paljon parempi paikka, jos se kelpaisi.. Mutta eipä taida useinkaan kelvata, koska yhteiskunta haluaa sinun elämän tarkoittavan työmenestystä ja usein sitä kautta taloudellista menestystä. Ylipäätään onnellisuus taidetaan mieltää nyky-yhteiskunnassa rahaksi ja omistamiseksi. 

Lopulta nämä viisaat kysymykset ja suuret vastaukset omista tavoitteista ovat vain sanoja, joita kuuluu sanoa tässä yhteiskunnassa. Ne kuvaavat elämää, jota jokaisen meistä "kuuluisi" elää. Elämää, jossa ihminen voi näyttää hyvältä muiden silmissä. Mutta mitä meidän sisällä tapahtuu sitten, kun olemme saavuttaneet materiaaliset tavoitteemme ja naapureidemme kateuden? Tahdommeko lisää, olemmeko onnellisempia kuin aikaisemmin tai meneekö meillä ylipäätään jotenkin paremmin? Joskus materiaali tai suuri yhteiskunnallinen asema voi tuoda onnea, mutta menestyksestä ei voi mielestäni puhua. Todellisen menestyksen voi saavuttaa vain kohtaamalla itsensä rehellisesti ja kehittämällä itseään ilman yhteiskunnan vääristyneitä arvoja. Myös jokaisessa ammatissa voi toimia ja menestyä omien oikeiden arvojen pohjalta.

Pohdinnan tuloksena tajusin, että minusta ei tule koskaan isoa. Enkä aio koskaan opetella valmiita vastauksia kysymyksiin, jotka koskevat isona olemista, koska vastaukset olisivat vain sanojen helinää. Voin olla ja tulla elämässäni millaiseksi nyt haluan tai sitten se voi olla jotain aivan muuta - maailma on täynnä vaihtoehtoja. Mutta nyt pelkään kysymystä vähemmän ja voin kertoa kysymyksen esittäjälle, että 10 vuoden päästä olen ainakin viisaampi ja parempi ihminen kuin tänään (saan tätä työpaikkaa tai en). 

Opiskelu elämänkoulussa ei ehkä olekaan huono juttu..

Tänään yli kymmenen tuntia tietokoneella sai aivoni pehmenemään niin, että löysin itseni täältä kirjoittamasta blogia! Tällä blogien neitsytmatkalla istun silmät ja selkä kipeinä ja mietin mitä ihmettä teen.. No, enpä tee nyt mitään vaan menen nukkumaan ja kenties uneksin ensi yönä tästä uudesta seikkailusta. Unessa voin elää ilman kaikkia tämän maailman rajoitteita. Ehkäpä siellä blogillani on jo tuhansia lukijoita..